Luoko maskuliininen mies automaattisesti turvaa?

Olen paljon puhunut ja kirjoittanut siitä, miten naisten on hyvä antaa miehelle tilaa ja kunnioitusta, että he pääsevät kasvamaan omaan maskuliiniseen voimaansa - sellaisiksi, joita voimme itse arvostaa ja keneen voimme aina luottaa.

Mutta mitä jos se ei riitä? Mitä jos kyse ei olekaan siitä?

Mitä jos niin ei tapahdu – vaikka tekisit kaiken “oikein”.

Kirjoitin aiemmin, miten nainen ei tarvitse lisää feminiinisyyttä,

vaan suositeltavaa olisi luopua liiallisesta maskuliinisuudesta - jolloin se syvä sisäinen toive antautua kannateltavaksi voisi olla edes mahdollista.

Nyt avaan asiaa hieman eri näkökulmasta.

Ydinenergialtaan feminiininen nainen kaipaa aina turvallisuutta.

Turvallisuutta tunteiden kirjon elämiseen, ilman että niitä tarvitsee tukahduttaa.

Turvallisuutta lepäämiseen ja latautumiseen – vetäytyä tuntemaan kehon viestejä ilman vaatimuksia tai kiireen tunnetta.

Turvallisuutta antautua kannateltavaksi – kokea tunteita ilman tarvetta ratkaista tai ohittaa niitä, ja luottaa siihen, ettei kaiken tarvitse olla omalla vastuulla.

Turvallisuutta olla täysin oma itsensä – elää omissa luonnollisissa sykleissään ilman, että niitä kyseenalaistetaan, ja luottaa siihen, että palaa aina takaisin omaan voimaansa.

Kehorauhaa – tunnetta siitä, että keho saa olla turvassa omissa rajoissaan.

Olen valmentanut tuhansia naisia joko löytämään uuden parisuhteen tai nostamaan nykyistä uudelle tasolle. Kaikki alkaa aina turvallisuuden tunteen luomisesta itselleen ja selkeydestä, itsensä kannattalemisesta. Koska emme voi saada toiselta sitä, mitä ei löydy itsestämme.

On hyvin tyypillistä ja luonnollista, että nainen haluaa vierelleen maskuliinisen miehen.

Mutta mitä jos miehen maskuliinisuus ei luokaan turvallisuutta?

Mitä jos miehen maskuliinisuus ei tarjoa kannattelun voimaa - vaikka se olisi hänelle ominaisempaa?

Ja usein mies ei tiedosta (tai ei halua tiedostaa) sitä – että hänen tapansa olla ja elää, vaikuttaa naiseen enemmän kuin on hänen tarkoituksensa.

Usein kyse on siitä mitä naisen kehossa ja hermostossa tapahtuu suhteen dynamiikan vuoksi.

Ja mitä hänen vierellään oleva mies herättää – tiedostaen tai tiedostamattaan.

(Huom! Miehen ei siis tarvitse olla fyysisesti ja henkisesti väkivaltainen, että nainen ei tunne turvallisuuden tunnetta. Ja näinhän meidät on ohjattu patriarkaalisen maailmankuvan mukaan uskomaan, hyvä mies on sellainen, joka ei lyö, ei petä tai ole addikti, kaikkeen muuhun täytyy olla vain tyytyväinen).

Mitä jos miehen vahva maskuliinisuus onkin se, mikä saa naisen pienentämään omaa voimaansa?

Oletko kokenut tai tunnetko naisia, jotka sinkkuna sädehtivät kauneutta, elävyyttä ja rakkautta ympärilleen - joka parisuhteen alkaessa hiljalleen laimenee ja nainen alkaa pienentämään itseään, alkaa tarkkailla itseään ulkopuolelta, hiljentää itseään, varoo sanomisiaan/taistelee/hyökkää/puolustautuu, valitsee rauhan tai kaaoksen sen sijaan, tai ihan mitä vain, kuin että olisi täysin oma itsensä – usein niin huomaamatta, ettei sitä ensin edes huomaa.

Aika tuttua, eikö? Se tapahtuu niin huomaamatta, että jonain päivänä sitä voi vain katsoa itseään peilistä ja ihmetellä mitä oikein on tapahtunut.

Mitä tapahtuu energioiden näkökulmasta?

Jos nainen ei koe suhteessa turvallisuuden tunnetta, oma energia kääntyy väistämättä maskuliinisuuden ylikäyttämiseen ja elämä muuttuu sisäiseksi taisteluksi.

Jolloin naisen feminiinisyys tukehtuu ja sulkeutuu.

Keho reagoi ennen kuin mieli ehtii ymmärtää. Ja kun mieli ehtii mukaan, syitä haetaan usein ihan väärästä paikasta.

Jos nainen on ydinenergialtaan feminiininen ja mies maskuliininen (nämä voivat olla myös toistepäin), naisen energia automaattisesti haluaa luottaa miehen kannatteluvoimaan, koska maskuliinisuus on voimakkaampi kuin naisen oma.

Jos kannatteluvoimaan ei voi luottaa, se johtaa ylisuorittamiseen, kontrollointiin ja itsensä pienentämiseen, koska syntyy sisäinen ristiriita ja epäluottamus, että elämä voisi tarjota kannattelua ja tukea.

Se ei ole siis jotain, mitä voi vain päättää.

Se tapahtuu huomaamatta. Ja usein pitkään täysin huomaamatta.

Feminiinisyys on alati muuttuvaa ja syklistä, joten se tapahtuu täysin huomaamatta - vaikka ei tietäisi energioista mitään.

Jos miehen maskuliinisuus on pääsääntöisesti epäkypsää

– joustamatonta, kriittistä, alistavaa, jopa dominoivaa tai aggressiivista

eli sellaista, joka ei oikeasti tue ja kannattele, vaan vastustaa (joko tietoisesti tai alitajuisesti) juuri niiden antamista, mitä feminiininen nainen eniten tarvitsee, suhteesta puuttuu turvallisuuden tunne.

Vaikka ulospäin kaikki näyttäisi “hyvältä”.

Turvallisuuden puuttuminen tai sen häilyminen suhteessa tuntuu aina kehossa.

Vaikka et osaisi heti nimetä sitä.

Se tuntuu pienenä (tai suurena) varautumisena.

Jännityksenä ja alitajuisena skannauksena, jota ei oikein osaa selittää.

Lihaskireytenä. Pinnallisena hengityksenä, rintakehän puristuksena.

Vatsan kiristymisenä tai vatsavaivoina. Leukojen ja lantion jännittymisenä.

Sydämen sykkeen muutoksina. Jopa painon vaihteluna.

Se näkyy sisäisenä levottomuutena, vaikka mitään näkyvää ei tapahtuisi.

Tai väsymyksenä, jota ei oikein ymmärrä – ja jota yrittää selittää muilla asioilla

Ja silloin naisen feminiinisyys ei avaudu. Se vetäytyy suojaan.

Naisen energia siirtyy taka-alalle turvaan, ja oma maskuliininen suojakilpi kiristyy –jolloin hehku ja luonnollinen virtaus hiljentyy.

Maskuliinisuuden päätehtävä on pitää feminiinisyys turvassa - myös parisuhteessa.

Ja se ei tapahdu sanoilla tai tietyillä teoilla – vaan sillä, miltä miehen läsnäolo tuntuu naisessa - ei siinä, miltä se miehestä itsestään tuntuu.

Mutta mitä jos turvan luominen ei toteudukaan?

Ydinenergialtaan

feminiininen nainen joutuu liian usein käyttämään kaunista ja voimakasta elämänvoimaansa

itsensä suojaamiseen

– vaikka sen olisi tarkoitus suuntautua elämälle avautumiseen.

Jos on parisuhteessa maskuliinisen miehen kanssa, itselleen turvan luominen vie huomattavasti enemmän kapasiteettia kuin sinkkuna, koska voimakkaampi maskuliinisuus

horjuttaa omaa energiadynamiikkaa.

On rankempaa kannatella ja olla vastuussa kaikesta, kun vierellä on ns. sen energian omaava henkilö, jolle kannattelu olisi luonnollisempaa (ja kevyempää).

Voit vain itse määritellä, mihin voisit käyttää sitä energiaa, jos kokisit olevasi täysin turvassa ja kannateltu.

Mihin käyttäisit sen kaiken energian, jos et käyttäisi sitä selviytymiseen?

Koska sitä se usein on – huomaamatonta selviytymistä.

Käyttäisitkö saman ajan ja energian elämiseen?

Rentoutumiseen.

Luovuuteen.

Nautintoon.

Ystävien kanssa nauramiseen niin, että unohtaa ajankulun niin, että keho rentoutuu täysin.

Kevyisiin hetkiin, joissa ei tarvitse miettiä tai kannatella ketään tai mitään.

Yhteyden tunteeseen – ilman varautumisen tarvetta, ilman kritiikin pelkoa.

Siihen, että ei jatkuvasti tarkkailisi, mitä sanoo tai miten toimii.

Siihen, että voisi olla täysin oma itsensä, ilman että jokin osa itsessä pidättelee.

Miltä tuntuisi olla ilman sitä tunnetta, että täytyy olla vähän varuillaan– edes hetken?

Tänä päivänä onneksi puhutaan paljon hermoston merkityksestä ja sen rauhoittamisesta. Hermosto ja hormonit vievät aina voiton. Ne uskovat kokemusta, eivät päätöksiä.

Ja jos keho ei koe turvaa, mikään päätös ei kanna.

Voisiko jopa sanoa, että ne ovat energioiltaan feminiinisiä, koska ne luovat elämämme sellaisiksi kuin sen koemme.

Valmennan naisia itsetuntemuksen teemoista, ja miten nainen voi pysyä omassa voimassaan myös parisuhteessa. Yksi valmennuksen aiheista on myös se, että suurin osa miehistä haluaa vierelleen naisen, joka pysyy sellaisena - johon on joskus rakastunut.

Naisen energia luo kodin, perheen ja parisuhteen energian, koska se on feminiinin voimaa.

Nainen ei kuitenkaan muutu kumppanina ja äitinä väsyneemmäksi tai "näkymättömämmäksi" ilman syytä.

Nainen reagoi siihen, miltä suhteessa tuntuu – ei siihen, millainen sen pitäisi olla.

Aina ei siis ole kyse siitä, että nainen olisi kadottanut ja hukannut itsensä perheen tai työkuorman vuoksi.

Vaan hyvin usein siksi, ettei hän koskaan tuntenut olevansa täysin turvassa.

Ja moni nainen yrittää ratkaista tätä olemalla vielä enemmän kaikkea - vaikka tulisi palata perusasioihin, mitä oma tasapaino vaatii.

Turvattomuus ei aina näytä turvattomuudelta.

Se voi näyttää siltä, että kaikki on “ihan ok”.

Mutta keho ei valehtele.

Ehkä kysymys ei olekaan myöskään siitä, miten saisit toisen muuttumaan.

Vaan siitä, mitä sinun kehosi yrittää sinulle kertoa.

Ja joskus suurin oivallus ei ole se, mitä pitäisi tehdä enemmän.

Vaan se, mitä ei pitäisi enää sivuuttaa.

Entä jos et yrittäisikään ratkaista tätä heti.

Vaan pysähtyisit hetkeksi tuntemaan, miltä sinusta oikeasti tuntuu?

Tuntuuko sinusta turvalliselta olla täysin oma itsesi suhteessasi?

Sitä ei voi ratkaista yrittämällä enemmän – vain katsomalla rehellisesti peiliin.

Rakkaudella,

Sonja

Näitä teemoja avaan syvemmin Oikea tasapaino -valmennuksessa.