Olen monesti kuullut kysymyksen, että mitä tehdä, ymmärrys puolison kanssa ei kohtaa. Mitä tehdä, kun tietoisuus ja ymmärtämistasot ovat erilaiset? Eikä toinen edes tahdo kasvaa ihmisenä.
Hyvin usein vielä tänä päivänä on niin, että nainen on herännyt näkemään oman maailmansa illuusiot ja näkee oman elämänsä valuvan hukkaan, jos vielä jatkaa samanlaista elämää. Tämä voi tapahtua missä kohtaa elämäänsä tahansa, mutta yleisintä se on 40 tai 50-vuotiailla naisilla. Sitä yhtäkkiä tajuaa, että on palvellut muita enemmän koko elämänsä ajan, kuin itseään. Entä minä? -on kysymys joka toistuu omissa ajatuksissa. Tapahtuu uranvaihdoksia, avioeroja, burnouteja, sairastumisia, tai mitä tahansa, että varmasti vanha elämä muuttaa jollain tavalla muotoaan.
Entä jos onkin herännyt jo paljon aiemmin? On jo tietoinen omista tarpeistaan, haluistaan, unelmistaan ja intohimoistaan? Tietää, mitä haluaa ja varsinkin sen, mitä EI enää halua. Mitä jos on jo tutustunut itseensä niin paljon, avannut omaa rakkauden tietään, että tahtoisi jakaa sen kumppaninsa kanssa.
Koen, että vierelläsi on nyt ja on aiemminkin ollut aina se Oikea ihminen -sillä hetkellä. Jos on tällä hetkellä suhteessa ja tuntee välillä turhautumista, että tietoisuus maailman illuusioista ei kohtaa oman kumppanin kanssa, kannattaa palata suhteen perusteisiin. Onko teillä edelleen samat visiot ja unelmat suhteen suunnasta? Teettekö yhteistyötä itsenne ja suhteenne hyvinvoinnin eteen?
Se osapuoli suhteesta, joka on käsitellyt paljon itseään, voi helposti turhautua ja kokee että maailmat eivät kohtaa. Se on totta. Me ihmiset elämme erilaisissa maailmoissa ja tahdomme viettää aikaa ihmisten kanssa, joiden kanssa voi jakaa oman maailmansa. Jos itse on kasvattanut hyväksyntää ja ymmärrystä, haluaa tulla myös hyväksytyksi ja ymmärretyksi. Jos haluaa antaa ja jakaa omastaan, on surullista jos toinen haluaa pitää kaiken itsellään ja ajattelee ensimmäisenä jokaisessa tilanteessa vain itseään. Voi tuntea turhautumista, jos oma tahto on puhua sydämestä ja toisella egosta käsin.
Onhan se surullista, jos perustarpeita ei saa kotona tai omassa parisuhteessa täytetyksi. Toki en usko, että kumppani voi ihan jokaista asiaa tarpeistamme edes täyttää. Monesti kompastelen samojen asioiden kanssa, ei jaksaisi aina nähdä ja aistia, missä kohdassa toinen menee. Kunnes tulee jälleen omaan rakkauden tilaan ja antaa toisen olla sellainen kuin on ja sellaisessa kohdassa kuin on.
Monilla on kompastuskivi hyväksynnän ja ymmärryksen kautta, että kun ymmärtää ja hyväksyy miksi toinen on sellainen kuin on, päästää myös sormiensa läpi asioita, jotka ylittävät omat rajat. Itse olen sortunut tähän liiankin paljon.
Kun toinen on sanonut jotain ilkeästi, olen kääntänyt sen peilinä itseeni ja ymmärtänyt, että "ahaa, noinhan juuri minäkin ajattelin viime viikolla kaupan kassajonossa. Tältä se olisi tuntunut, jos olisin sanonut sen ääneen".
Kun ymmärtää peili ja heijastusteorian liiankin hyvin, kääntää jokaisen asian aina itseensä, kunnes mitta voi tulla jonain päivänä täyteen. Näin on käynyt itseni kohdalla, kun olen tarpeeksi kauan päästänyt asioita sormieni lävitse. Olen joskus odottanut hieman liian kauan, että toisessa tapahtuisi kasvua ja vastuunottoa. Tämä ei koske vain parisuhteita, vaan koko ympäristöä. Sitä voi tuntea itsensä myös jumittuneeksi, ja tuntuu ettei pääse kasvamaan enää tietyn ajan jälkeen, koska kotona sinun odotetaan olevan samanlainen kuin ennenkin, jos toisella ei ole mitään halua kasvaa ihmisenä. Kotiovesta tullessa supistat itseäsi, hengität pinnallisemmin ja koitat keksiä jotain vähemmän kiinnostavia keskustelun aiheita, tai olet vain hiljaa. Ei kuulosta ainakaan minun näköiseltä elämältä.
Eri tietoisuudentasoilla olevat ihmiset voivat elää hyvää elämää yhdessä ja se on todellinen kasvun koulu. On opeteltava pitämään omista rajoista ja omista oikeuksistaan kiinni. On kasvatettava ymmärrystä ja tietoisuutta, mitä juuri tämä henkilö on tullut opettamaan elämääni. Jokaisella on aina meille jotain opetettavaa. Parisuhde ja lapset ovat kaikkein meidän parhaita opettajiamme.
Jokainen meistä tekee omaa elämän matkaansa omassa tahdissaan ja aina jokaisella on opetettavaa, vain jo siksi, että on elämässämme. Jos välillä tuntuu, että keskustelisi iästä riippumatta alakoululaisen kanssa (itse asiassa, tänä päivänä lapsilla on suurempi tietoisuus kuin aikuisilla), kannattaa välillä vaihtaa seuraa, että tarpeesi puhua tulee täytetyksi.
Rakkaus on aina olemassa, valinta rakastaa ja kunnioittaa juuri tätä ihmistä on kasvua. Avaatko sydämesi rakkaudelle, vai oikeassa olemisen tarpeelle. Käytätkö omaa tietoisuuttasi kasvattaa yhteyttä, vai suljetko itsesi juuri tältä ihmiseltä, joka olisi eniten rakkauttasi vailla?
Jos itse ei ole pitänyt itsestään huolta, ei ole saanut tasapainoa tekemisen ja levon, olemisen ja eteenpäin suuntautumisen välillä, ymmärrys voi olla koetuksella. Omassa elämässäni on ollut monia suhteita, josta vain kirjaimellisesti kasvoin ulos, enkä tuntenut saavani enää henkeä. Päätökset eivät ole tulleet hetken mielijohteesta, vaan sisäinen prosessi on kestänyt kuukausia tai vuosia. Jokaisen ei tarvitse käydä samanlaista elämän suhdevuoristorataa lävitse, mitä minä olen käynyt, vaan siihen on suorempiakin reittejä.
Olen koostanut parhaat oivallukseni Oikea parisuhde-valmennukseeni, mitä olisin tarvinnut jo teini-iässä. En olisi elänyt aina miehen kautta, olisin ymmärtänyt oman arvoni ja kipukohtani, omat rajani, tarpeeni ja parisuhdemallin vääristymän omassa elämässäni.
En sano, että kuka tahansa voi olla juuri se oikea kumppani, vaan Oikea kumppani on se, joka on sitoutunut yhteiseen kasvuun ja yhteiseen elämään. Silloin eri tietoisuus ja ymmärtämistasoilla on vähemmän merkitystä, koska toisen maailma on vain ihmeellinen, johon haluaa tutustua, vaikka ei aina tekisi mielikään.
Rakkaudella,
Sonja