Olen viimeisten vuosien aikana tuntenut surua ja pelkoa, että millaisia tulevia aikuisia pystyn lapsistani yksinhuoltajana kasvattamaan. Koska minulla ei ole ollut toista aikuista vierelläni huolehtimassa tai ottamassa vastuuta heidän kasvatuksestaan, olen tuntenut paljon surua miehen mallin puuttumisesta heidän elämästään. Toki onhan sellainen välillä ollut uusioperheen muodossa, mutta vain lyhyen aikaa.
Olisin tahtonut niin syvästi näyttää, mitä tarkoittaa hyvä parisuhde, miten hyvässä suhteessa kohdellaan toista ja miten erimielisyydet sovitaan.
Nyt kuitenkin tunnen, että voin päästää tästä surusta irti ja uskoa, että myös yksi aikuinen riittää.
Vähän aikaa sitten sain 12-vuotiaalta tyttäreltäni muistutuksen kauniilla lappusilla, miten tärkeä ja rakas olen. Niitä lappuja on kyllä tullut vuosien aikana vähän väliä, lompakostanikin löytyy vähintään 10, kuitenkin nyt vasta tunsin, että on oikea aika ymmärtää heidän viestinsä.
Olen ollut terveydellisten haasteiden edessä viimeisien kuukausien aikana aika, välillä särky ja väsymys purkautuu itkuna. Muutimme kesällä uuteen asuntoon ja edelleen kuukausien jälkeen koti on ollut pienimuotoisessa kaaoksessa, kun tavarat koittavat löytää omaa paikkaansa.
Kun yhtenä päivänä laitoin seinälle hyllyä, kun tuntui että koko maailma pimenee ja voimani katoavat. Seisoin tikkailla porakone kädessä, kun kyyneleet alkoivat vain valumaan kasvoille. Samalla hetkellä poikani tuli vierelle ja kysyi, miksi teet tämän kaiken yksin. Vastasin, että yleensähän minä teen kaiken yksin. Eikö sinulla ole ketään, kuka voisi auttaa sinua, oli seuraava kysymys. Vastasin, että en viitsi vaivata ketään vaivaisen hyllyn vuoksi, koska haluan sen seinälle juuri nyt.
Poikani pyysi tulemaan pois tikkailta ja pitämään sohvalle taukoa hänen kanssaan ja samalla sain kokea miten poikani näytti oman maskuliinisen voimansa.
”Äiti, minä olen tässä, ellei sinulla ole juuri nyt muita”.
Rakkaan 9-vuotiaan poikani läsnäolosta kumpusi valtava rakkaus, ja kuin hänelle olisi sillä hetkellä tullut 20 vuotta lisää ja pituuttakin lisää vähintään metrin verran. Voima oli valtaisa, maskuliininen turva, jollaista en ole kokenut kenenkään aikuisenkaan miehen näyttävän. Häkellyin millainen kauneus ja herkkyys pojassani on, mutta samaan aikaan voimallinen turvallisuus.
Ymmärsin tämän muutaman tunnin kestäneen tilanteen jälkeen, että miksi olen heidän kanssaan yksin. Koska minun on kuulunut ja kuuluukin olla! Kaikki on myös tässä asiassa juuri oikein. Sain ymmärryksen, miksi heidän isänsä ei ole ollut elämässä mukana, vaikka se onkin aiheuttanut valtaisaa surua, tuskaa ja ikävää. Meidän on ollut tarkoituksenmukaista löytää lasteni kanssa yhteinen sävel kolmestaan, ilman ketään muuta.
Tahdoin tuoda tämän asian esille siksi, että tiedän etten ole ainoa, joka yksinhuoltajana miettii näitä asioita. Monilla on ex-kumppaneita, jotka eivät pidä lapsistaan huolta tai ovat muista syistä pois lastensa elämästä. Moni tietoinen nainen tahtoisi esimerkillään näyttää, mitä tarkoittaa hyvä parisuhde ja muutenkin hyvät ihmissuhteet tarkoittavat. Kaikki on juuri oikein!
Tyttäristämme ja pojistamme kasvaa uuden ajan aikuisia, juuri oikeiden ihmisten kanssa. He eivät kasva pilalle tietynlaisen mallin puuttumisesta, vaan tarvitsevat vain tulla kuulluksi ja huomioiduksi juuri sellaisina kuin ovat. Heillä on sisällään valtava voima, joka vain odottaa heidän sisällään, että sen voi käyttää hyvään, juuri oikealla hetkellä. Tietenkin voima on olemassa meillä kaikilla, kokemani energia oli kuitenkin täysin erilaista, kuin tähän aikaan vielä mahtuu. Siis tehdään vain parhaamme oman kasvumme ja itsetuntemuksemme kanssa, siemenet kyllä itävät. Ja uskon, että ilman sitäkin tulevaisuuden naiset ja miehet ovat enemmän avoimempia kuin meidän aikuisuutemme on.
Erään rakkaan ystäväni lapset ovat jo aikuisia ja olen ihaillut, miten hän on saanut kasvatettua yksinhuoltajana niin viisaita, hyväksyviä, kannustavia ja ajattelevia ihmisiä. Olen salaa toivonut, että toivottavasti minäkin onnistun omieni kanssa yhtä hyvin. En vain olisi uskonut, että se näytettiin minulle jo näin varhain. Olen erityisesti ollut huolissani pojastani, mutta täysin turhaan.
Nainen, joka hänet sitten joskus saa vierelleen, saa kyllä olla universumin kiitollisin, tai anoppi pistää kiertoon. Hah!
Juuri nyt en voisi olla helpottuneempi ja kiitollisempi omasta elämästäni.
Rakkaudella,
Sonja