top of page
  • Writer's pictureOikea Nainen / Sonja

Menestys vai sisäinen rauha

Vuosia sitten sain paljon vastailla kysymyksiin, jotka koskivat tulevaisuutta. Mitä halusin ja millaiseksi haluaisin ammatillisesti kasvaa. Vastasin kuten siinä vaiheessa koin kuuluvan vastata, että haluan olla menestynyt valmentaja. No millä sitä mitataan, että olet menestynyt? Työstäni piti tulla tietty summa rahaa joka kuukausi ja olisin tunnettu. Valehtelin. Välillä yritin saada itsenikin uskomaan omiin vastauksiini. Näinhän kuului vastata ja piti olla jotain suurta, mitä tavoitella.


Todellisuudessa menestys ja kasvaa joksikin toisenlaiseksi eivät ole koskaan tuntuneet omalta jutulta. Vastustin sanaa tavoite, välillä vain sisäisesti, mutta välillä myös ulkoisesti. En ymmärtänyt miksi tarvitsee ensinnäkin olla jotain muuta kuin on ja miksi tarvitsisi tavoitella jotain sellaista, jota toisten mielestä kuului tavoitella. Minulle sana tavoite oli vielä silloin toksista maskuliinisuutta, joka merkitsi suorittamista ja jonkun asian perässä juoksemista. Se oli hyvin ristiriidassa sen kanssa, mitä halusin. Halusin tehdä rauhasta ja tasapainosta käsin, vaikka en edes kunnolla tiennyt mitä se tarkoittaa. Tunsin sen vain enemmän itselleni sopivammaksi tavaksi elää.


Olin puhumassa 2022 Passion For Successissa feminiini ja maskuliinienergioista. Halusin tuoda esiin myös omaa kasvumatkaa ja sen, miten edelleen olen keskeneräinen.


Miksi olisin mitään muuta, kuin se joka olen? Voin kertoa omasta kasvuprosessistani, jos se auttaa edes yhtä ihmistä löytämään oman totuutensa.


Olen lähestulkoon koko elämäni yrittänyt löytää sisäistä rauhaa ja tasapainoa, koska olen tuntenut niiden olevan olemassa. Matka sisäiseen viisauteen, rauhaan, läsnäoloon ja energioiden tasapainoon on ollut hirmuisen pitkä. Mitä enemmän kuuntelin ulkopuolelta tulevia normeja, mitä kuuluisi tavoitella ja miksi minun tulisi kasvaa, olin kauempana itsestäni. Koska en ollut tasapainossa itseni ja oman elämäni kanssa. Olemalla tasapainossa itsensä kanssa ei tarkoita sitä, ettei koskaan heiluisi. Oma viisautemme kyllä näyttää tien takaisin, koska kokonaisuutemme pyrkii aina tasapainoon.




Emme voi olla vain valoa tai vain varjoa, eli energioiden näkökulmasta vain toksista tai pyhää. Me olemme kokonaisuus ja kaikkien puoliemme hyväksyntä luo harmoniaa.


Yksinkertaistettuna: kaikki toiminta, ajatukset ja tunteet, jotka vievät meitä poispäin rauhan tilasta ovat toksista maskuliini tai feminiinienergiaa. Ja kaikki se, mitkä lisäävät sisäistä rauhan tunnetta ovat niitä, jota kohden tulisi kulkea.


Niinkuin omissa valmennuksissani paljon kiteytän sitä, että kyse ei ole itsensä kehittämisestä, vaan itsensä muistamisesta. Meillä jokaisella on jo kaikki, mitä tarvitseekin -olemme vain unohtaneet sen! Ja mitä enemmän muistaa, sitä enemmän ns. kasvaa ihmisenä. Asioita voi ja kuuluu harjoitella, ihan niinkuin pienenä lapsena.


Jopa sana tavoite merkitsee tänä päivänä eri asiaa kuin aiemmin. Voin asettaa tavoitteita, mutta tekeminen on vain tekemistä, ilman suurempaa ponnistelua tai hampaat irvessä itsensä uuvuttamista. En tarvitse myöskään toksista kontrollointia, vaan tilalle on tullut luottamus. Menestys tarkoittaa jokaiselle eri asiaa, minulle se tarkoittaa tasapainoista elämää ja että olen sinut itseni kanssa.


Mitä enemmän tunnen sisäistä rauhaa, sitä vähemmän haluan olla näkyvillä. Tässä kontekstissa tarkoitan somea. Somemaailma on ollut minulle aina hyvin pintapuolista kerrontaa, enkä ole oikein koskaan kokenut sitä omakseni. En siis tarkoita, että siinä olisi mitään pahaa. En vain ole kokenut sitä oikeaksi tavaksi kohdata ja kommunikoida, markkinoida tai tuoda esiin edes omaa osaamistani. Välillä voi mennä päiviä, jopa kuukausia, että edes muistan koko asian. Voin postata hauskanpidosta, kiitollisuuden aiheista, livekeikoista, ystävyydestä tai parisuhteestani, nämäkin yleensä samalla kerralla.

Tässä työssä se ei kuitenkaan ole ollut paras vaihtoehto, jos on näkymätön somessa. Minkäs teet, jos se on vastoin omaa tunnetta?


Olen käynyt hyvin monen kanssa keskustelua siitä, että jos ei ole somea, missä voi tulla tänä päivänä näkyväksi? Kukaan ei ole osannut vastata kysymykseen. Osaatko sinä? Jotain uutta on siis tulossa, kukaan ei vain vielä tiedä mikä se on.


Olen näiden vuosikymmenien aikana opiskellut ja sisäistänyt valtavan määrän erilaisia menetelmiä ja viisautta, käyden ne itseni kautta lävitse. Monet ovat jääneet elämään ja monet olen kokenut tarpeettomiksi itselleni. Mitä enemmän olen muistanut kuka olen, sitä tärkeämmäksi on tullut olla rehellinen itselleen ja siten myös muille. Silloin menetelmät ja viisaudetkin menettävät merkityksensä, koska niiden tarkoitus on viitoittaa tietä siihen, mitä oikeasti haluaa. Eli koen, että on tarkoitus päästää irti ja kulkea seuraavaan, välillä polku johdattaa takaisin samojen teemojen ääreen ja niin se kuuluukin mennä.


Rehellisesti suurin motivaationi on ollut olla linjassa tekemiseni, ajatuksieni ja tunteitteni kanssa. Haluan toki tulla toimeen rahallisesti, en vain halua tehdä sitä vastoin itseäni vaan olla tasapainossa. Silloin maskuliini ja feminiinienergiat ovat parhaimmillaan esillä ja muistan kuka olen!


Jos tunnet kutsun muistaa kuka olet, ja elää enemmän tasapainossa, ota yhteyttä!


Rakkaudella,

Sonja

bottom of page