Nainen Taitekohdassa

Kun et voi jäädä paikallesi, on pakko liikkua – vaikka askel kerrallaan.

Nainen Taitekohdassa on kirja (myös äänikirjana) joka sisältää

tarinoita rohkeudesta, joka syntyy pakosta ja mahdollisuudesta.

Kirjassa on kirjoittajana 20 + 2 upeaa naista, jotka ovat jakaneet omat tarinansa elämän taitekohdissa. Sain kunnian olla yksi kirjoittajista. Vaikka oma tarinani on lukijalle/kuuntelijalle lyhyt, se sisältää kertomukseni irtisanomisen kautta yrittäjäksi ja pääkohdat omasta elämästäni vuosilta 2006-2010, eli noin 2000 päivän ajalta. Valtavaa epätoivoa, surua, tuskaa, yrittämistä, selviytymistä, väsymystä, aivosumua, mutta myös kahden ihanan lapsen syntymän. Tämä on kolmas kirja, jossa olen mukana yhteiskirjoittajana, mutta tämän tarinan kirjoittaminen oli suoraan sanottuna kamalaa, koska olin jättänyt tämän ajanjakson niin visusti omaan lokeroonsa. Toki se on aina välillä nostanut päätään erilaisissa yhteyksissä ja ajanjakson palasia eksynyt myös tämän blogin sivuille.

Kohtasin laittoman irtisanomisen odottaessani ensimmäistä lastani, josta seurasi romahdus ja 3 vuoden oikeudenkäynti. Aika oli suoraan sanoen hurjaa menoa. Ajanjakson aikana syntyi myös nuorimmaiseni, aloitin luontaishoitolan ja luontaistuotekaupan yrittäjänä, jonka tietenkin yhdistin pikkulapsiarkeen. Hullua..? Tiedän..-Nyt.

Irtisanomisesta en ole pahemmin edes puhunut, koska kunnioitin ammatillisesti entistä työnantajaani. Tämä jo edesmennyt henkilö oli eläessään luontaisalalla tunnettu tekijä ja saanut osakseen jo ihan tarpeeksi sontaa.

Oikeudenkäynnit päättyivät kolmen vuoden jälkeen lopulta hovioikeuteen.

Oikeussalissa sai vuosien aikana kuulla mitä ihmeellisimpiä selityksiä ja syytöksiä, joissa pyrittiin menemään jopa henkilökohtaisuuksiin. Samaan aikaan kävin koulutusta, jossa entinen työnantajani toimi opettajanani. Koska halusin käydä koulutukseni loppuun, työnsin tunteeni syrjään koulupäivien ajaksi. Tilanne oli absurdin ristiriitainen. Yhtenä päivänä istuin oikeussalissa häntä vastaan, toisena päivänä kuuntelin hänen opetustaan koulutuksessa. Minulle myös tarjottiin koulutuksen diplomipaperia (koska puuttui 5 op), jos olisin vetänyt asian pois oikeudesta. Sanoin, etten tee sillä paperilla yhtään mitään, valitsen mieluummin totuuden. Lopulta entiset työkaverini todistivat puolestani ja asia vihdoin päättyi.

Yrittäjyys, taloudelliset vaikeudet, kaksi pientä lasta ilman äitiyslomaa - miehen ollessa reissuhommissa olisivat ehkä riittäneet, mutta siihen lisättynä henkisen maailmankuvan herääminen (=räjähtäminen) ja aistiyliherkkyys olivat vähän liikaa. Olin kirjaimellisesti aivan sekaisin, niin aivotoiminnasta kuin hermostostakin. Se näkyi kotona eniten räjähdysherkkyytenä ja mahdottomuutena pysähtyä. Niinkuin kirjassakin mainitsen, ainoa mikä rauhoitti edes vähän, oli että visualisoin itseni sohvalle makaamaan ja köytin itseni näkymättömillä köysillä. Tuntui kuin aivoni olisivat kärventyneet, koska en pystynyt ajattelemaan mitään järkevää ja siltä se läheisilleni varmasti myös näytti.

Onneksi tarinalla on myös hopeareunus, jonka tarjosi ystäväni, joka halusi jatkaa hoitolani pitämistä ja pääsin vihdoin irrottautumaan töistä. Muutin toiseen kaupunkiin - totaalisessa burnoutissa ja yksinhuoltajan roolissa. Luulin aiemmin, etten voi kokea suurempaa romahdusta, mutta edellinen olikin ollut hyvin pientä. Nyt piti huolehtia itseni lisäksi kahdesta lapsesta. Yritin sitten yksinäni hoitovapaalla kahden pienen lapsen kanssa toipua ja levätä, uudessa kaupungissa. Ei kovin helppoa, mutta askel kerrallaan. Opettelin tuntemaan itseäni ja rakentamaan itseni uudelleen, päivä kerrallaan. Tästä alkaakin täysin uusi tarina, josta on saanut alkunsa myös Oikea Nainen.

Miksi kerron tästä nyt?

Olin kirjan julkistamistilaisuudesssa tyttäreni kanssa. Se tuntui oikealta, koska tarinani kertoo hänen ensimmäisistä vuosistaan. Matkalla Helsinkiin luin hänelle oman kertomukseni ja kuulin syvän hiljaisuuden, jopa järkytyksen ihanan tyttäreni energiasta. Olen toki aiemmin kertonut hänelle näistä tapahtumista, mutta nyt se sai uudenlaisen vastaanoton.

"Äiti, vitsit miten rohkea ja vahva oletkaan! Olen todella ylpeä, että juuri sinä olet äitini!"

Miten olet kestänyt tuon kaiken?

Oikeudenkäynnin kestin rehellisyydellä, rehellisyydellä ja rehellisyydellä. Vaikka olisi miten tehnyt mieli arvostella, haukkua ja tahrata entisen työnantajani mainetta, en tehnyt sitä. Istunnoissa pysyin vain totuudessa.

Mitä olisin voinut tehdä toisin? Olisin voinut kuunnella varoituksia ja kehotuksia, että synnytyksen jälkeen äitiyslomaa pidetään ihan syystä. Olisin voinut lahjoittaa aikani mieluummin lapsilleni kuin töiden tekemiseen. Luulin olevani korvaamaton, mutta en ymmärtänyt että todellisuudessa ne, joille olin korvaamaton -olivat pienet lapseni. Näin asiat kuitenkin menivät ja tein niissä hetkissä parhaani, sillä ymmärryksellä mikä silloin oli.

Meillä ihan jokaisella on omat tarinamme ja niiden kertomisesta syntyisi miljoonia kirjoja. Ja jokainen on yhtä tärkeä. Voit varmaan samaistua ajatukseen, että tapahtumat ovat vain kuuluneet omaan elämään, mitäpä niistä. Negatiivisen vinouman vuoksi sankaritarinat ja kamalat tapahtumat herättävät mielenkiintoa muissa - ei itsessä. Asianomaisissa ne herättävät häpeää, syyllisyyttä, epäonnistumisen ja vähättelyn tunteita, joihin ainakin itse samaistun. "Onneksi selvisin hengissä, ei muuta kuin eteenpäin" -on ainakin itselleni päällimmäinen ajatus. Ja onhan niitä tapahtumia ja reunalla keikkumisia tullut myöhemminkin...

Henkilökohtaisesti suurin anti kirjan prosessissa oli se, että tyttäreni näki minut uusin silmin, ihmisenä, naisena, joka on askel kerrallaan tehnyt kaikkensa, että pääsee takaisin jaloilleen ja jaksaa vieläkin hymyillä.

Vaikka me jakaisimme jälkikasvullemme millaisia viisauksia ja opastuksia tahansa, ne ovat helposti vain "äidin juttuja".

Tyttäreni sai välähdyksen siitä, minkälaisten asioiden läpikäyminen kasvattaa todellista voimaa ja vahvuutta, joita jokainen nainen ja äiti kantaa sisällään. Hän kuuli tilaisuudessa myös muiden upeiden naisten puheenvuoroja, joita kuunteli keskittyneenä.

Rohkeutta ja vahvuutta ei ole se, että tekee vain suuria näkyviä tekoja, joita paistatellaan somessa. Useinmiten ne ovat pieniä askeleita arjessa, päivittäisiä valintoja joilla pyrimme selviämään päivästä.

"Vaikka elämä tiputtaa välillä polvilleen, sisäinen voima nostaa takaisin ylös".

Kiitos Jaana Villanen, että sain olla mukana tässä upeassa kirjassa.

Rakkaudella,

Sonja

Ps. Täältä löydät kirjan tilauslinkit