Kasvamme ihmisenä joka hetki, tai siltä se tuntuu, koska energia ympärillämme kasvaa. Mitä enemmän itseään tuntee, mitä enemmän on avoin erilaisille totuuksille, jopa erilaisille todellisuuksille.
Energia laajenee ja kasvaa. Kuitenkin se kaikki energia, kasvun kapasiteetti on ollut meissä aina.
Itsensä kehittäminen. En pidä tästä ilmaisusta, vaikka itsekin sitä käytän, koska se on jo vakiintunut käytäntö sille, että on tahtoa kasvaa ihmisenä, kasvaa kohti parempaa versiota itsestään. Se, mitä oikeastaan voimme kehittää, ja mitä kohti kulkea, on muistaminen.
Muistaminen sen valtaisan energian lähteelle, joka jokaisella on. Eli käännymme kulkemaan matkaa sisäänpäin, jokaisen omaan valtakuntaan, läpi uskomusten, läpi pelkojen, oletusten ja päädymme itsemme äärelle.
Jokainen meistä on syntynyt olemaan oman elämänsä voima,
oman elämänsä, oman valtakuntansa hallitsija.
Hallitsija sanana koetaan usein määräilevänä, dominoivana, jopa diktaattorina. Se, mitä minä tarkoitan, on nöyryyttä, ymmärrystä, sallimista, rakkautta itseään ja ympäröivää maailmaa kohtaan. Valmiutta jakaa omastaan ja huolehtia rakkaistaan. Luopua jostain, että ymmärtää mitä tilalle voi tulla.
Olen monesti miettinyt, millä sanoilla voisin kuvailla sitä valtavaa voimaa, mikä jokaisen sisällä on, että sen suuruus tulisi jotenkin käsitteellisemmäksi.
Miten suurta on tunnistaa tunteensa, ajatuksensa, vahvuutensa, haasteensa. Miten suurta energiaa käyttävät ja kanavoivat ihmiset, jotka auttavat muita täydestä sydämestään. Miten suuri ymmärrys voi olla omasta maailmastaan, että kykenee samaistumaan toisen ihmisen maailmaan. Miten suuri syvyys on löytyy rakkauden voimasta, jota voi tuntea toista kohtaan.
Miten suuri rohkeus tarvitaan, että toimii rehellisyydestä käsin, kertoo totuuden, vaikka olisi itse syyllinen. Miten suuri sisäinen voima on seistä omien sanojensa takana ja toimia sydämestään käsin.
Se on kuningatar tai kuningas -energiaa. Ja sinäkin varmasti tunnet monia, kun vain annat sen nousta tietoisuuteesi. Jokaisen sisällä on suuri valtakunta ja jos tunnet kutsun astua sinne, käytä voimaasi ja rohkeuttasi, ne olet saanut jo syntyessäsi.
Minut, kuten suurin osa meistä on kasvatettu pysymään omassa lokerossaan, ettei kukaan pääse sanomaan sinua ylpeäksi, röyhkeäksi tai jopa itserakkaaksi. Itsestään ei saa pitää suurta meteliä, koska se herättää huomiota. On pitänyt kulkea tietynlaista polkua nuorena valittuun ammattiin ja pysyä siellä. Naisena on pitänyt antaa miehelle tilaa olla mies ja tukea häntä omassa päämäärässään ja unohtaa omat tarpeensa, tai sitten pitää tiukasti kiinni omasta naisellisesta itseisarvostaan, ettei kukaan pääsisi tallomaan. Ympärilleen katsoessa, jopa itsekin peiliin vilkaisemalla ymmärtää, että tämän ajan maailma ei enää pelaa niin.
Tiedän, etten ole ainoa, joka etsii aitoutta, ei mitään päälle liimattua, egoistista itsekkyyttä, fake it until you make it- tyyliä, hypetystä, hurmiollisen tilan luomista. Etsin sydämellisyyttä, rehellisyyttä, hyvyyttä, niin itsestäni, kuin ympäriltänikin. Oman aitouden ja selkeyden kautta voi tuoda maailmaan lisää aitoutta ja selkeyttä. Luottamusta, että ympärillä on ihmisiä, jotka kannattelevat, kun itse tuntee olevansa heikoilla.
Valmennan itsekin omannäköisen elämän löytämistä ja siihen suuntaan kulkemista. Olen nähnyt, miten se voidaan ymmärtää myös toisella tavalla. Omannäköinen, rakkaudesta lähtöisin oleva elämä ei tuhoa itsekkyydellään lähimmäisten elämää, tai aja vain omaa etuaan, vaan luo myös kompromisseja ympäristönsä hyväksi. On hyvä löytää omat rajat ja pitää niistä kiinni. Se ei kuitenkaan tarkoita jäykkyyttä, jyrkkää vastustamista, ettei löydy tarpeen tullen joustoa toisen hyväksi. Parisuhteessa se tarkoittaa myös joidenkin asioiden luopumisesta, yhteiseksi hyväksi.
Itsensä rakastaminen ei tarkoita vain oman itsensä etua, vaan aito itsensä rakastaminen ottaa huomioon myös toiset. Vastuu itsestä ei tarkoita ilkeyttä, valehtelua tai kuoreen vetäytymistä.
Kun on vastuussa itsestään, on vastuussa myös siitä, että pitää lähimmistään huolta. On itsekästä pitää rakkaus vain itsellään.
Kun oma energia laajenee, vastuu kasvaa samassa suhteessa.
On vastuu itsestä, mutta myös ympäröivästä maailmasta.
Olen lapsesta lähtien tunnistanut sisälläni olevan valtaisan energian, jota olen yrittänyt hallita ja kontrolloida. Olen luullut, että sitä pitää pienentää, että sovin valmiiseen muottiin, joka minulle on näytetty. Tällä kapinallisella ja kokemushakuisella luonteella se on vain käynyt vähän turhan hankalaksi, koska se on purkautunut usein ulos vihana. Ja monesti olen jättänyt jälkeeni vain savun, kun olen poistunut paikalta ja aloittanut elämäni toisaalla uudelleen.
Itseäni pienentämällä, olen samalla uskonut ajatuksia, etten ole tärkeä, rakkauden arvoinen ja lopulta jään aina yksin. Ja olen elänyt näitä uskomuksia todeksi. On tuntunut turhauttavalta joutua pyytämään apua, laskeutua heikoksi ihmisten edessä, jotka ovat tottuneet minun auttavaan käteeni, useinkaan sitä apua saamatta. Viimeisillä voimilla viestitetty avunpyyntö on jo ollut sekavaa ja vaatimukselta kuulostavaa.
Tunnistan sisälläni olevan valtaisan valtakunnan, jonka laajuudesta olen alkanut saamaan itsekin vasta kiinni. Mitä enemmän olen tarponut tahmaisissa uskomuksissa, perimän kautta tulleissa haavoissa, sisäisissä likaviemäreissä, tunneleissa ja kellareissa, sitä enemmän olen ymmärtänyt, että kaikki todellakin on tarkoituksenmukaista. Tiedän, ettei matka koskaan lopu, mutta minä hallitsen itseäni, omaa valtakuntaani lempeydellä, ymmärryksellä ja rakkaudella, vaikka se välillä tuntuu kipeältä, turhauttavalta, pimeältä ja kylmältä.
Olen aina tuntenut olevani vastuussa muiden ihmisten tunteista ja tehnyt mitä ihmeellisimpiä asioita, että muilla olisi ollut parempi olla. Itseäni pienentämällä ja omia rajojani venyttämällä, jopa niin paljon, että pitkälle aikuisikään annoin muiden kävellä ylitseni, koska siten minun ei tarvinnut pelastaa ketään toista. Petasin muille tien valmiiksi, että heillä olisi helpompaa, unohtaen itseni. Koska minä pystyin! Koska minulla löytyy voimaa kannatella muidenkin valtakuntaa. Kunnes ymmärsin, että ainoa, jonka minut pitää pelastaa ja kannatella, on oma itseni. Ja ken vierelläni heikolla hetkellä pysyy, on valtakuntaani avaimen ansainnut.
Mitä enemmän hallitsen omaa sisäistä valtakuntaani rakkaudella, sitä selkeämmäksi ja laajemmaksi se kasvaa. Läheisteni silmissä olen varmasti ollut monesti viittä vaille valmis kuulumaan lukitulle osastolle, mutta en sitä ole oikeasti ollut. Minä laajennan valtakuntaani ja tutkin sen mahdollisuuksia, että voin jonain päivänä tuoda sen päivänvaloon.
Vastuun kasvaessa toivoo välillä, ettei joutuisi kantamaan kaikkea vain omilla harteilla. Vaikka henkistä voimaa on samassa suhteessa, mitä valtakunnassa kapasiteettia riittää, välillä toivoisi jonkun toisen kannattelevan minua. Että vierelläni olisi toinen hallitsija, joka kykenisi samanlaiseen kannatteluun kuin itse pystyy. Siinäpä onkin vuorenvalloitus tehtävänä, että selviytyy tultasyöksevien vartijoiden, miinakenttien ja näkymättömien ansojen läpi. Mitä suurempi kapasiteetti, vartiointi on sen mukaista. Vuorenvalloitus tapahtuu vain ottamalla vastuun omista uskomuksista, lukoistaan ja astumalla rakkauden palvelukseen. Astumalla yhteiseen tehtävään, luoda harmoniaa ja rakkautta ympärilleen, luopumalla itsekkyydestään ja jakamalla omastaan.
Tiedän, etten ole ainoa maailman kuningatar, joka hallitsee omaa valtakuntaansa ja odottaa rohkeampaakin rohkeaa hallitsijaa tulemaan vierelleen. En ole ainoa tässä maassa, kaupungissa, enkä edes kaupunginosassa, joka tahtoo jakaa valtakuntansa kauneuden, hyvyyden ja rakkauden toisen ihmisen kanssa.
Mitä laajempi syvyys, sitä suurempi vastuu kannettavaksi sille,
joka rohkeudellaan haasteen ottaa vastaan, ja sitä valtaisampi kauneus elettäväksi.
Jos olet saanut kutsun toisen ihmisen valtakuntaan, astu sisään nöyryydellä ja kunnioituksella, samoilla ominaisuuksilla hän on myös sen itselleen rakentanut. Muistamalla, ihmettelemällä, kuuntelemalla, rakastamalla, kuka hän itse on.
Rakkaudella,
Sonja
Comments