Miksi en kelpaa kenellekään? Olenko liian vaativa? Olenko liikaa? Missä kaikki kunnolliset miehet ovat? Kun kunnon miehiä tuntuu olevan niin vähän ja nekin ovat kaikki varattuja. En halua enää saada siipeeni, enkä siksi uskalla edes toivoa mitään hyvää.
On loistavaa, että on kysymyksiä, joihin etsii vastausta. Ja näinhän itsensä kehittämisessä opastetaan; tee kysymyksiä, joihin löydät sitten eteenpäin vieviä vastauksia.
Näissä aiemmissa kysymyksissä ja toteamissa vain valitettavasti etsitään vastausta itsensä ulkopuolelta. Vastauksia etsitään itsensä ulkopuolelta vain ja ainoastaan yhdestä syystä. Ajattelitko syyn olevan se, ettei uskalla katsoa omaa osuuttaan asiaan? Itse asiassa ei. Se ei ole koko totuus, vaan pieni osa sitä.
Asioiden siirtäminen itsensä ulkopuolelle on paljon turvallisempaa kuin nähdä se itsessämme, saati näyttää sitä muille. Se osa meistä, joka suojelee sisällämme olevaa kauneutta, näkee ulkopuolellamme olevan vaaran ja tekee kaikkensa, että kaikkein kaunein puoli meissä ei enää haavoittuisi lisää. Näin voimme elää turvassa ulkomaailman pahuudelta.
maskuliininen puolemme haluaa aina pitää feminiinisen puolemme turvassa.
Vaikka tarkoitus on hyvä, niin tämän automaattiohjauksella tapahtuvan toiminnan avulla myös niiden oikeiden kysymysten vastaukset peittyvät.
Vastaukset ovat niinkin turvassa, piilossa sisällämme, että niitä on itsekään vaikea tunnistaa. Eli tästä syystä kasvu omaan naiseuteen, naiseuden kukoistukseen ja hehkuun voi tuntua haastavalta ja jopa myös turhalta. Varsinkin, kun kyseessä on toive kumppanin löytymisestä, koska haluaa ulkoistaa tärkeän roolin jollekin toiselle, tutustumatta ensin itseensä.
Jokainen tämän kirjoituksen alussa oleva kysymys ja toteamus ovat harhaa. Harhaa ja illuusiota, joilla maskuliininen puolesi haluaa estää sinua astumasta esiin omana upeana itsenäsi, asettumasta alttiiksi haavoittuvuudelle ja vetämästä puoleesi ihmistä, joka täyttäisi sinun haaveesi rakkaudesta.
Kannattaako siis vain antaa mennä ja tutkia jokainen vastaantulija sillä ajatuksella, että jos tämä olisi unelmieni puoliso? Jos vaikka seuraava deittiehdokas olisi se minulle oikea? Jos vain riisun tämän haarniskan sydämeni ympäriltä ja katson mitä tapahtuu? Hmm… ei todellakaan!!
Parinhaku on muokkautunut aika itsekeskeiseksi toiminnaksi. Millainen kumppanin kuuluu olla, millaisia kriteerejä miehen tarvitsee täyttää, miltä tulee näyttää, harrastaa, tienata ja miten hänen täytyy näyttää kiinnostuksensa.
Myös tunne omasta riittävyydestä, kelpaamisesta ja hyväksytyksi tai rakastetuksi tulemisen janosta on itsekeskeistä. Se on vain naamioitu itsensä vähättelemiseen.
Treffeille valmistautuessa katsoo monesti peiliin ja ajatuksissa pyörii pelonsekaisia ajatuksia siitä, että kelpaanko toiselle vai en. Treffien jälkeen ajatukset täyttää sisäinen vuoropuhelu siitä, että sanoinkohan jotain tyhmää, osasinkohan nyt "myydä" itseni hyvin tai mitä se kenelläkin sitten on.
Näissä kaikissa on kyse siitä, että toinen näyttäisi ja todistaisi sinun arvosi naisena, ihmisenä ja mahdollisena kumppanina. Ja maskuliininen puoli itsessä kuuntelee tarkkana, pohtii kuumeisesti, että luotanko vai enkö luota. Tarjoaako tämä ihminen turvaa feminiiniselle puolelleni vai ei.
”Et voi rakastaa toista, ennen kuin rakastat itseäsi” on varmasti tuttu lause. Maskuliinisen puolemme yliaktiivinen suojelutoiminta ei vain valitettavasti kuljeta meitä kohti rakkautta -ei itseään kohtaan eikä toista ihmistä kohtaan. Se on vain kautta aikojen muokkautunut meidän normaaliksi tavaksi nähdä itsemme toisten ihmisten kautta.
Tämä pätee siis myös miehiin, vain ajatuskuviot ja niiden tulkintatapa ovat erilaisia.
Meille on muokkautunut omituinen käsitys, että vahvuus, järkeily, suorittaminen,
todistelu, puolustelu, täydellisyyteen pyrkiminen, pärjääminen, liiallinen joustavuus ja alituinen toisten ihmisten huomioiminen olisi jotenkin normaalia, jopa hyveellistä.
Ja silti juuri näistä syistä on masennusta, uupumusta ja sairauksien monisyistä kirjoa, joita lääketiede ei pysty edes selittämään.
Naisen maskuliininen puoli on ylirasittunut, kierroksilla ja näkee uhkia joka puolella,
koska siitä on tullut ”normaalia”. Se on ollut ylikierroksilla jo useasti lapsuudesta lähtien,
joten emme osaa edes kuvitella, millainen meidän lempeä, rakastava ja turvallinen maskuliinisuutemme oikeasti on.
Todellinen maskuliinisuutemme huolehtii rajoista, turvallisuudestamme, levon ja aktiivisuuden tasapainosta, kehomme hyvinvoinnista ja avaa tien rakkauteen,
yhdessä feminiinisyytemme kanssa -lempeällä ja rakastavalla tavalla.
Miten tämä liittyy parisuhteeseen ja kumppanin etsintään?
Jos lähtökohtaisesti ajattelee uuden kumppanin etsinnässä itseään vähättelevästi, pienentävästi, tai vaihtoehtoisesti ylentävästi, aito rakkaus jää tunnistamatta, koska ajattelu on itseensä keskittynyttä ja turvan hakemista ulkopuolelta.
Jos sinulla on tapana ollut ”myydä” itsesi miehelle tai käyttää seksuaalisuuttasi miehen hurmaamiseen, on erittäin todennäköistä, että joudut jatkamaan tätä toimintaa, tulematta itse nähdyksi tai kuulluksi omana itsenäsi. On myös mahdollista, että otat päättäjän, suunnittelijan tai palvelijan roolin, että saisit suhteesta sen, mitä itsellesi haluat -kuitenkaan saamatta sitä todellista tyydytystä, jota sydämesi janoaa.
Nämä esimerkit ovat kaikki valepukuisia rakkauden metsästäjiä, jotka kertovat sinun aidosta naiseudestasi yhtä vähän, kuin minkä väristä huulipunaa tai kynsilakkaa treffeillä käytät.
Meidät on täytetty mitä romanttisimmilla kuvitelmilla, miltä kumppaniehdokkaan tulisi tuntua ja ensikatseeseen rakastumisesta, intohimoisesta halusta olla toisen lähellä jokainen hetki. Miten huumaavaa on olla rakkauden huumassa ja toisen ihailun kohteena. Tässä on vain iso mutta!
Oletko koskaan huomannut, että oma käyttäytyminen onkin käytännössä ihan toisenlaista kuin kuvitelmissasi? Jos et joka päivä voikaan olla ihastuksen lähellä, tai hänestä ei kuulu mitään, tai jos saat omituisia yksi-tai kaksisanaisia viestejä, miten reagoit? Mitä tapahtuu, jos kumppani ei osoitakaan sinulle sitä huomiota, mitä romanttisissa ja intohimoa pursuavissa haaveissasi odotit. Tai jos ensin saat sitä ja yhtäkkiä miehen vaivannäkö loppuu?
Teetkö kaikkesi, että suhde lähtisi kulkemaan kohti yhteistä tulevaisuutta, kuitenkaan saamatta siitä mitään varmuutta?
Mistä on siis kyse?
Meitä ei vain yksinkertaisesti ole opetettu olemaan naisia. Meillä ei ole ollut minkäänlaista ohjausta, ei roolimallia tai ymmärrystä, mitä tapahtuu kun tunteet nousevat pintaan.
Mitä tarkoittaa olla suhteessa nainen. Ystävien kesken kyllä osaamme olla naisia, mutta mitä tarkoittaa olla nainen miehen rinnalla?
Tasa-arvoisuus on upea asia, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Olen kuullut usein kysymyksen, että ovatko mies ja nainen muka pohjimmiltaan niin erilaisia keskenään.
Kyllä me vain olemme!
Mies ja nainen ovat kytkeytyneet erilaisiin toimintamalleihin ja meillä on erilainen tapa käsitellä asioita. Miten ihmeessä me edes voisimme olla samanlaisia? Vetovoimaa ei edes syntyisi, jos olisimme täysin samanlaisia.
Asiaa voi selittää energioilla, että molemmissa on feminiininen sekä maskuliininen puoli ja se, kummalla on voimakkaampi toinen näistä, ottaa sen roolin myös parisuhteessa. Asia ei ole ihan näin yksinkertainen, koska varsinkin meillä naisilla maskuliininen puoli on luisunut epäterveen käyttäytymisen puolelle. Ja epäterveen maskuliinisen puolemme avustuksella me valitettavasti yritetään myös toimia parisuhteessa, joka ei johda hyvään lopputulokseen.
On siis hyvä tiedostaa, miten me saamme ihan omalla käyttäytymisellämme aikaan konflikteja. Pahimmillaan syntyy itseaiheutettu suuri draaman kaari, jonka olemme luulleet olevan rakkautta. Miehillä on ihan omat harhaluulonsa ja käyttäytymisensä, jonka he kokevat olevan toimivia rakkaudessa, mutta päätyvät pettymään karvaasti. En kuitenkaan puutu niihin tässä vaiheessa, koska oma missioni on antaa tasapainoisen naisen kukoistukselle voimaa ja huomiota.
Rakkaudella,
Sonja