Parisuhde on sitoutumista ja suhteen eri vaiheissa luvataan erilaisia asioita. Vihkivalassa luvataan rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä, rakastaa, kunnes kuolema erottaa.
Voiko oikeasti luvata rakastaa yhtä ihmistä elämänsä loppuun asti ja toteuttaa se pysymällä vierellä? Voiko luvata rakastaa edes huomenna? Rakkaus on aina olemassa, mutta onko edes tarkoituksen mukaista olla tämän ihmisen kanssa loppuelämän? Nämä ovat vain kysymyksiä, en ota kantaa vastaukseen.
Luot omilla ajatuksillasi huomista ja
luot ajatuksillasi enemmän sitä, mihin kiinnität huomiota.
Jos kiinnität huomiosi kumppanisi virheisiin, mitä näet enemmän? Tietenkin virheitä.
On hyvä kyseenalaistaa, että ovatko kumppanisi ”virheet” todella edes huomionarvoisia, vai ongelmia, joihin olisi hyvä puuttua. Eli esim. peliriippuvuus, alkoholin käyttö, muut päihteet, luottamuksen rikkomiset jne. Jos laittaa vaakakuppiin alkoholismin ja väärin täytetyn tiskikoneen tai lapsen päällä olevat likaiset vaatteet, tiedät itsekin mitä tarkoitan. Itse en ole ollut sitä mieltä, että hammastahnatuubia kuuluu puristaa vain yhdellä tapaa, tai wc-paperi kuuluisi laittaa vain tietyllä tavalla. Mutta myönnän, että on ärsyttävää yön vessareissulla istua kylmälle posliinille, jos istuinrengas on jätetty ylös. En silti halua pilata sillä kaikkea muuta hyvää, mitä suhteessa on.
Suhteessa ilmenevät toistuvat riidat ovat
suorassa linjassa siihen,
mihin olet sitoutunut.
Vaikka sanoisit olevasi sitoutunut ratkaisemaan haasteet, onko se totta? Usein me puolustamme viimeiseen pisteeseen omaa kantaamme, -sitä, mihin olemme sitoutuneet.
Usein olemme sitoutuneet pitämään oman päämme ja saamaan oman tahtomme läpi.
Mitä tapahtuisi, jos olisit sitoutunutkin saamaan aikaan ratkaisun, joka miellyttää molempia?
Jälkiviisaus voi olla välillä erittäin terapeuttista, varsinkin jos se auttaa hyväksymään menneisyyden paremmin.
"Edellisessä suhteessani halusin miehen lopettavan alkoholin käytön, koska se aiheutti vain ongelmia. Mies kyllä yritti tehdä parhaansa, minun mielikseni -ei kuitenkaan omaksi parhaakseen.
Alkoholinkäytön vuoksi olin itse jatkuvassa hälytystilassa, koska halusin varautua, jos aistin tai tiesin miehen juoneen. Halusin olla valmiudessa miten valmistautua mahdolliseen häiriökäyttäytymiseen. Valmistauduinko hyökkäämällä, piiloutumalla vai ohittamalla koko asian.
Jos olisin ollut sillä hetkellä viisaampi, olisin osannut toimia jotenkin muulla tavoin, enkä olisi pitänyt itseäni alituisessa stressitilassa mahdollisen vaaran vuoksi.
Lopputulos olisi voinut olla parempi molempien kannalta, jos olisimme molemmat olleet sitoutuneet ratkaisuun, eikä ongelman mitätöimiseen.
Olin sitoutunut ainoastaan yhteen vaihtoehtoon, joka oli minun kannaltani oikea. Alkoholin käytöstä johtunut häiriökäyttäytymisen syyn löytäminen ja purkaminen olisi ollut miehen vastuulla, mutta minä tein sen, mihin itse olin sitoutunut, eli olemaan oikeassa juomisen olevan väärin. Samalla loin hänelle paineen, että hänessä oli jotain vikaa, joka ehkä jopa lisäsi hänen humalatilaista häiriökäyttäytymistä."
Jälkiviisaana on helppo puntaroida, että vaikka miehen olisi ollut hyvä hakea ongelmaan apua, niin miten suuri vaikutus minulla oli asiaan? Ja miksi ihmeessä edes jatkoin koko suhdetta vuosien ajan?
Minä olin sitoutunut olemaan oikeassa ja mies oli sitoutunut juomaan niin paljon, että sisällä oleva paine purkautui, välillä erittäin epämiellyttävilläkin tavoilla. Hän ei halunnut itse nähdä alkoholin käyttöä ongelmana, joten ei myöskään ollut sitoutunut luopumaan siitä.
Alitajuinen sitoutumismalli pohjautuu usein omiin vanhempiimme, tai niihin, joiden suhdetta olemme lapsena tottuneet seuraamaan.
Mistä vanhempasi riitelivät, tai ellet kuullut riitoja, niin mikä oli vanhempiesi välinen asetelma? Mistä he valittivat? Mistä koit äitisi/isäsi jääneen paitsi ja mistä hän valitti omassa puolisossaan?
Usein olemme alitajuisesti sitoutuneet johonkin tuttuun käyttäytymismalliin, vaikka se ei enää palvelisi meitä tänä päivänä.
Oletko sitoutunut jäämään paitsi tunneyhteyttä tai oletko sitoutunut jääväsi vaille rakkautta? Oletko sitoutunut alistumaan tai sitoutunut olemaan kuljettajan roolissa suhteen eteenpäin menossa? Ja mitä suhteen eteneminen sinulle tarkoittaa?
Nyt on paras aika päivittää oma parisuhdekäsitys ja luoda juuri sellainen suhde, jonka itse sydämessäsi tahdot luoda. Aloita itsestäsi, ympäristö vastaa siihen kyllä.
Onko vain sinun tapasi antaa rakkautta oikea?
Oletko sitoutunut ottamaan vastaan rakkautta,
joka tulee vain sinun tavallasi?
Sitoudu itseesi, ratkaisuihin ja erityisesti kumppanisi kuunteluun.
Miehet ovat naisiin verrattuna yleisesti suoraviivaisempia ja ratkaisukeskeisempiä. Olisiko siis mahdollista, että ratkaisu olisi jo ollut tarjolla alun alkaenkin? En väitä, että syy on aina naisessa ja mies löytää ratkaisun, vaan pysähdy itsesi äärelle ja kysy itseltäsi: Mihin olen sitoutunut tässä asiassa? Ja kyllä, asia koskee molempia, mutta sinä voit tehdä päätökset vain itsesi puolesta.
Kun pysähdyin asian äärelle pohtimaan, mihin oikeasti olin suhteissani sitoutunut, se avasikin täysin uudenlaisen ymmärryksen itseeni ja historiaani, mutta myös nykyiseen suhteeseeni.
Olen ollut sitoutunut jäämään aina yksin, joko fyysisesti tai henkisesti, mitä tulee suhteisiini vastakkaiseen sukupuoleen.
Konkreettinen muoto on vain vaihdellut lapsuudesta lähtien. Isäni on ollut erittäin rakas ja läheinen, mutta fyysisesti sekä henkisesti paljon poissaoleva. Ja sama kaava on toistunut miessuhteissani, kumppanini ovat olleet joko fyysisesti etäällä tai henkisesti joko täysin eri taajuudella tai vain poissaolevia.
(Yksin jäämisellä tässä kontekstissa tarkoitan yksin pärjäämistä, yksin vastuun kantamista, yksin selviytymistä ja kyllä, olen myös sitoutunut lopulta mieluummin olemaan yksin, kuin jumittaa suhteessa, joka ei tunnu hyvältä.)
Oletko ollut niin sitoutunut omaan vahvuuteesi,
ettet ole nähnyt muunlaista vaihtoehtoa,
vaikka se olisi ollut tarjollakin?
Vaikka olin luullut olleeni sitoutunut oikeisiin asioihin vuosikaudet, niin niiden pohjalta löytyi kuitenkin asia, jonka ymmärtäminen vapautti jälleen suuren määrän energiaa. Avun pyytäminen ja sen vastaanottaminen on ollut harjoittelussa jo kauan, mutta ymmärrys, etten enää olekaan kiinnittynyt enää yksin pärjäämiseen, on ollut oikeastaan lumoavaa.
Minun ei tarvitse olla vahva nainen, joka peittää tunteensa ja suorittaa arjessa hampaita purren, vaan tunnen olevani turvassa, koska en todellakaan ole yksin.
On se sinun asiasi sitten tunnelukko tai joku muu uskomus, kysy itseltäsi: Mihin olen sitoutunut?
Onko se epäonnistuminen, hylätyksi tuleminen, arvostelun kohteeksi joutuminen, jne.
Sukellan välillä omaan apatiaani, prosessoin ja ajelehdin tunteissani, kunnes löydän itseni syvyyksistä hukassa olleen helmen ja nousen pintaan. Herkuttelen omalla huonommuudellani ja etsin punaista lankaa, mistä tällä hetkellä olotilassani onkaan kysymys, kunnes selkeys palaa oivallusten kera. Välillä syvyyssukellusta kestää tunnin ja välillä viikon, mutta enää en voi piiloutua omaan yksinäisyyteeni kovin pitkäksi aikaa.
Sitoutuminen rakkauteen ja omaan itseeni kuin pakottaa minut koko ajan
näkyvämmäksi ja kokonaisemmaksi.
En voi enää leikkiä vahvaa yksin selviytyjää,
koska olen sitoutunut rakastamaan itseäni,
puolisoani, lapsiani ja ystäviäni.
Olen sitoutunut olemaan paljas ja läpinäkyvä,
olen sitoutunut olemaan aito oma itseni.
Ei aina niin mukavaa, koska vaatii paljon harjoittelua tulla esiin oman naamion takaa ja vaatii heikkona hetkenä valtavaa rohkeutta näyttää oma haavoittuvuutensa, koska olo on paljas ja herkkä. Niin kuin jokainen uusi asia itsetuntemuksessa, askel ja päivä kerrallaan, minäkin puran hyvin harjoitellun rooliasun yltäni ja annan itseni olla näkyvä.
Rakkaudella,
Sonja