Myös omassa parisuhteessani joudumme silloin tällöin tämän kysymyksen äärelle. Olenko oikean ihmisen kanssa ja tunnenko itse olevani se oikea ihminen toiselle.
Yleensä epävarmuuden tunne syntyy ajatuksista, jotka eivät kerro suhteesta tai edes siitä toisesta ihmisestä mitään. Ajatukset syntyvät omasta väsymyksestä ja riittämättömyyden syvistä tunteista.
En ole levännyt, syönyt tai huomioinut itseäni tarpeeksi. En ole ollut itselleni rakastava ja armollinen.
Ellei ole ollut itselleen läsnä, se voi johtaa tilanteeseen, jolloin on voinutkin loukata toista omasta huonosta tilasta käsin sanoilla, mutta myös käytöksellä. On voinut uskoa omia ajatuksiaan, miten on tullut kohdeltua väärin tai tullut laiminlyödyksi, jonka projisoi kumppaniinsa ja lapsiin. Kuin olisi tullut sanoneeksi kovassa humalatilassa jotain, mitä ei edes halua muistaa, eikä välillä muistakaan. Sitä kuin herää krapulasta ja olisi puhunut tai toiminut jonkun toisen ihmisen nahoissa.
Mitä enemmän on auki rakkaudelle, sitä syvemmältä kumpuaa myös pelkoja. Mitä enemmän on kosketuksissa omaan rakkauteensa, sitä enemmän sen läsnäolon tuntee peloista huolimatta. Mitä syvemmältä pelot nousevat, sitä vaimeammalta rakkauden ääni voi välillä kuulostaa. Sen vain voi aistia ja tiedostaa olevan olemassa, tunne on kuin hyppäisi oman elämänsä sivuun seuraajaksi ja nähdä miten hölmösti itse toimii, voimatta vaikuttaa siihen juuri sillä hetkellä. Uskon, että omaan toimintaansa voi aina vaikuttaa, mutta kysymys onkin, että mitä jos onkin vain oikea aika purkaukselle ja on tarkoituksenmukaista asioiden nousta esiin.
Rakkaus on totuus ja aina pysyvää. Vain peloista, uskomuksista, ja käsittelemättömistä asioista johtuen rakkauden ääni kuuluu vaimeampana. Olen syyllistänyt tästä itseäni vuosikaudet, miten ihmeessä tämän alan ihminen ei edelleenkään osaa hillitä itseään. Olen tuntenut häpeää, etten ole täydellinen, koska puhun ja valmennan näistä asioista. Miten ihmeessä annan egolleni välillä vallan purkaa sontaa ulos ja usein väärille kohteille, eli lapsilleni tai miehelleni. Miksi edelleen sisältä nousee ulos sontaa, vaikka niitä on jo purkanut 20 vuotta. Miten rikkinäinen olen voinut olla, jos edelleen näin tapahtuu. Toki harvemmin, mutta egoni mielestä ei tarvitsisi enää.
Nielin, miellytin ja pakenin epämukavia tunteita ja ajatuksia puolet elämästäni, nyt en enää halua. Olen tehnyt omaa itsetuntemusmatkaa 20 vuotta ja löydän todella nopeasti, mistä milloinkin omassa tilassani on kyse ja otan siitä vastuun. Itselläni on myös valtava arsenaali hoitokeinoja, työkaluja, tietoisuutta ja ymmärtämistä, mutta myös ne voivat huonossa valossa olla keinoja siirtää ja tukahduttaa asioita. Ymmärrys vain välillä valitettavasti tapahtuu purkauksen jälkeen, jolloin olen jo loukannut toista ihmistä. Onneksi vierelläni on kumppani, joka ymmärtää mistä on ollut kyse. Ja näin ollen myös ymmärtää, että sanat ja toiminta nousi peloista, ei totuudesta.
Omat vahvimmat rakkaudenkieleni ovat arvostavat sanat ja fyysinen kosketus. Se tarkoittaa käänteisesti myös sitä, että jos kuulen itsestäni enemmän arvostelua, kritiikkiä ja kehitysehdotuksia, positiiviset sanat olisi hyvä kymmenkertaistua, että ne kumoavat väheksynnän. Fyysisen kosketuksen käänteinen puoli on, että ellei minua ole kosketettu arvostavasti ja rajojani kunnioittaen, se on satuttanut. Jos en ole tullut kosketetuksi oikealla tavalla, jäänyt vaille kosketusta suhteessani tai kuulen vain arvostelua, se on voinut laukaista syvän haavan sisälläni.
Käytännössä sanoilla arvostelu, epäkunnioittava tai vaille jäävä kosketus tarkoittaa minulle, etten ole rakastettu. Tämä ei ole totta, vaan opittu ymmärtäminen lapsuudesta, jonka välillä myös aikuisena uskoo todeksi.
Aiemmin mainitut tilanteet ovat nykyisin todella harvinaisia, koska ymmärrän mistä on koko elämäni ollut kyse ja miksi olen ollut hyvin epävarma ja sulkeutunut omaan maailmaani. Olen peittänyt sisäisen maailmani niin tiukasti, että kukaan ei pääsisi enää loukkaamaan minua. Mitä enemmän olen kiinnittänyt huomiota omaan sisäiseen puheeseeni itseäni kohtaan, ulkomaailma on heijastanut sen arvostavalla tavalla takaisin.
Olen hyvin kiitollinen itselleni, miten rohkea olen ollut, että olen saanut tuntea mitä on antautua ja ottaa vastaan toisen ihmisen rakkauden tunteen. Nyt en tarkoita, että rakastamisen tunne on yhteinen ja leijutaan rakkauden huumassa, mutta lopulta tuntemasi tunne on oma rakkaus.
Avatessani oven hieman raolleen ja uskaltauduin päästämään mieheni rakkauden lävitseni, ymmärsin mitä lause "taivas maan päällä" -tarkoittaa.
Rakkaus on antautumista nähdyksi tulemiselle, kaikkine keskeneräisyyksineen.
Paljastautumista ja haavoittuvuuden näyttämistä. Olen antanut ensimmäistä kertaa luvan toiselle ihmiselle nähdä minusta kaiken. Se nostaa syvempiä pelkoja ja avaa oman tarvitsevaisuuden nähdyksi tulemiselle selkeämmin kuin koskaan.
Olen tähän asti pitänyt sydämeni ja haavoittuvuuteni todella salassa, vain itselläni.
Olenko minulle juuri Oikean miehen kanssa? Vaikka mieheni saa minut välillä raivoamaan, itkemään ja vihaamaan itseäni, sekä varsinkin häntä, sydämessäni on syvä rauha ja tietoisuus tarkoituksenmukaisesta rakkaudesta. En voisi itselleni parempaa miestä kuvitella. Saan kasvaa koko ajan lähemmän omaa itseäni ja antautua rakkaudelle.
Rakkaudella,
Sonja